Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta valmistuneet geronomit ovat perehtyneet erityisesti ikääntyvän liikuntaan. Mikä on geronomi? Mitä geronomi niinku tekee? Ootko sä siis hoitaja? Nämä ovat tyypillisiä kysymyksiä, joita kuulee, kun kertoo olevansa geronomi. Mielestäni vähän liiankin usein. Geronomeja on koulutettu Suomessa kohta jo 30 vuotta, mutta jostain syystä ammattinimike on ei vieläkään ole kovin tunnettu. Siksipä päätinkin kirjoittaa pienen pätkän siitä, mikä geronomi on ja mitä se tekee. Geronomi on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Geronomeja on koulutettu Suomessa jo vuodesta 1993 lähtien, 28 vuotta siis. Geronomi on virallinen nimike sosiaalihuollon ammattihenkilörekisterissä. Olemme ammattitaitoinen ammattiryhmä ja aidosti kiinnostuneita ikääntyvien aseman parantamisesta. Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni yhä enemmän geronomeja vanhustyön moninaisissa tehtävissä. Geronomin koulutusta tarjoaa tällä hetkellä viisi ammattikorkeakoulua Suomessa. Eri ammattikorkeakoulut voivat painottaa tiettyä osaamisaluetta opinnoissaan. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa geronomiopinnot ovat painottuneet ikääntyvien liikuntaan. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa puolestaan painotetaan muistisairauksien asiantuntijuutta. Painotuksista riippumatta opinnot sisältävät kuitenkin aina opintoja laajasti ikääntymiseen ja vanhustyöhön liittyen, muistisairauksista ikäteknologiaan ja gerontologisesta sosiaalityöstä ikääntyneiden lääkehoitoon. Geronomin keskeisin tehtävä on ikääntyvien hyvinvoinnin ja toimintakykyisyyden tukeminen. Geronomilla on kyky katsoa ikääntyvää kokonaisuutena, ei pelkästään tämän sairauksien tai historian kautta. Geronomi huomio ikääntyvän yksilönä, jolla on oma ainutlaatuinen elämänkulku, perhe, ystävät, voimavarat, oma näkemys ja yksilölliset tuen tarpeet sekä itsemääräämisoikeus. Lähtökohtana geronomin työssä on ikääntyvä aktiivisena toimijana, toimintakyvystä riippumatta. Geronomeja voi työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä ja toimintaympäristöissä läpi koko vanhustyön kentän. Geronomin koulutus antaa valmiudet työskennellä ikääntyvien palveluiden suunnittelijoina, kehittäjinä, koordinoijina ja toteuttajina sekä tietysti myös palveluiden tuottajina; itsenäisinä yrittäjinä. Geronomeja työssä voit tavata esimerkiksi palvelukeskuksissa, vanhustenneuvoloissa ja hyvinvointiasemilla, hoivakodeissa, kotihoidossa, päivätoiminnassa sekä omaishoitajien ja muistisairaiden tuen yksiköissä tai yhdistyksissä. Geronomit voivat työskennellä mm. näiden nimikkeiden alla: palveluohjaaja, sosiaaliohjaaja, asiakasohjaaja, palveluesimies, muistikoordinaattori ja hoivakodin johtaja. Geronomeiksi kouluttaudutaan monista erilaisista lähtökohdista. Geronomiksi voi opiskella suoraan lukiosta päästyään mutta monesti geronomiksi opiskelevalla on taustalla jo jokin toinen tutkinto. Geronomeiksi opiskelee usein lähi- ja sairaanhoitajia, joilla on jo kokemusta vanhustyöstä ja jotka haluavat syventää osaamistaan juuri ikääntyneiden parissa. Lisäksi geronomeiksi kouluttaudutaan kokonaan muilta aloilta. Tämä onkin mielestäni rikkaus sekä geronomikoulutuksessa että myöhemmin työelämässä. Erilaisista taustoista ja kokemuksista vanhustyössä kumpuaa kosolti erialisia näkemyksiä ja ideoita. Uskallan väittää, että näkökulma jo vanhustyötä tehneellä ja sellaisella, jolla kokemusta ei juuri ole, on hyvin erilainen, mutta molemmat voivat oppia toisiltaan ja avartaa näkökulmaansa toisen ajatusten ja kokemusten kautta. Yksi asia koulutukseen hakeutuneita mielestäni kuitenkin aina yhdistää; aito kiinnostus ja halu kehittää vanhustyön toimintatapoja ja ikääntyneiden elämänlaatua. Suomi ikääntyy vauhdilla ja muistisairauksien määrä kasvaa koko ajan. Tulevaisuudessa tarvitaan ikääntyneiden pariin yhä enemmän ammattitaitoisia tekijöitä, uusia palveluita ja ennenkaikkea moniammatillista yhteistyötä. Geronomien kokonaisvaltainen näkemys ikääntymiseen on arvokas lisä muiden sosiaali- ja terveysalan rautaisten ammattilaisten joukossa. Jäikö joku asia mietityttämään? Kysy kommenteissa!
1 Comment
Quick loan approval and minimal documentation – highly impressed!
Reply
Leave a Reply. |
outiOlen yrittäjä, geronomi ja tradenomi amk. Vanhustyön asiantunija ja sekatyöläinen. Blogissani nostetaan esille ajankohtaisia aiheita, vanhustyön erityiskysymyksiä sekä neuvoja ja vinkkejä ikääntyneen elämän tueksi. Arkisto |

RSS Feed